Sponsorointi

Osuuskauppa Maakunta tekee aktiivisesti yhteistyötä eri kainuulaistoimijoiden kanssa. Yritysyhteistyön lisäksi Maakunnalla on kumppanuuksia oppilaitosten, järjestöjen, seurojen ja kulttuurintuottajien kanssa.

Kainuulaisena yrityksenä Maakunnalle on tärkeää kannattaa ja tukea paikallisin voimin tuotettuja hankkeita. Tuettavat kohteet ja panostukset määritellään siten, että yhteistyö tuottaa selkeitä etuja asiakasomistajille. Tavoitteena on, että tuettava toiminta koskettaa mahdollisimman laaja-alaisesti kainuulaisia tai että asialla on esimerkiksi kulttuurisesti tärkeä merkitys.

Maakunnan tuen painopiste on tulevaisuudessakin kainuulaisten lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Tärkeää on, että tuettavan toiminnan laatua voidaan arvioida ja että toiminta täyttää Maakunnan arvojen mukaiset kriteerit. Etenkin lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan tukemisessa painotetaan reilun pelin sääntöjen toteutumista käytännön tasolla.