Osuuskaupan hallinto- eli toimielimiä ovat edustajisto, tilintarkastajat, hallintoneuvosto ja hallitus sekä toimitusjohtaja. Jokaisella hallintoelimellä on omat tarkat lainsäädäntöön perustuvat tehtävänsä. Nämä tehtävät on lueteltu Osuuskauppa KPO:n säännöissä.
Edustajisto
Osuuskauppa KPO:n edustajistoon kuuluu 70 jäsentä. Edustajisto käyttää Osuuskauppa KPO:ssa omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa lain ja sääntöjen määräämissä asioissa. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Seuraavat edustajistonvaalit Osuuskauppa KPO:ssa vuonna 2012.
Hallintoneuvosto
Osuuskauppa KPO:n hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 19 valitsee edustajisto. Muut kaksi ovat osuuskaupan palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvostoon tulee valita ensisijaisesti sellaisia osuuskaupan jäseniä, joilla on riittävä hallinnollisten ja liiketaloudellisten asioiden tuntemus, ottamalla lisäksi huomioon, että hallintoneuvostossa tulevat osuuskaupan toimialue ja jäsenistö mahdollisimman tasapuolisesti edustetuiksi. Hallintoneuvoston tehtävänä on erityisesti valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskaupan hallintoa ja toimintaa.
Hallitus
Hallitus vastaa Osuuskauppa KPO:n liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallituksen muodostavat toimitusjohtaja ja 4-5 hallintoneuvoston kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja. Hallituksen tehtävänä on edistää osuuskaupan etua huolellisesti ja hoitaa sen asioita OKL:n, näiden sääntöjen, sekä edustajiston ja hallintoneuvoston antamien ohjeiden ja päätösten mukaisesti.
Tilintarkastus
Tilintarkastajat tarkastavat lakisääteisesti yrityksen tilinpäätöksen, kirjanpidon ja hallinnon. Heidän tulee tarkastusta suorittaessaan noudattaa hyvää tilintarkastustapaa sekä osuuskaupan sääntöjä, joiden mukaan osuuskaupan tilintarkastajiksi valitaan SOK:n nimeämä hyväksytty tilintarkastaja ja yksi tai useampi muu hyväksytty tilintarkastaja. Tilintarkastajan tulee olla luonnollinen henkilö tai hyväksytty tilintarkastusyhteisö. Osuuskauppa KPO:n tilivuoden 2010 tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana on toiminut kauppatieteen maisteri Esa Harttunen, KHT. Lisäksi edustajiston kokous valitsi 18.11.2010 pitämässään syyskokouksessa nimeämisvaliokunnan esityksen mukaisesti tilintarkastajiksi vuodelle 2011 kauppatieteen maisteri, KHT, Hans Bertell Vaasasta ja varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy sekä Arvo Pyykölä, HTM, Kalajoelta.

