Jukola työllistää noin 200 henkilöä. Lisäksi kesän aikana lähes sata nuorta on kesätöissä Jukolan toimipaikoissa.
Jukolan Osuuskauppa on vireä oman alueensa työllistäjä ja kehittäjä. Meillä työskentelee noin 200 henkilöä, joista kokoaikaisia on 54 % ja osa-aikaisia 46 %. Kesäisin Jukolan toimipaikoissa työskentelee lisäksi kymmeniä nuoria kesätyöntekijöitä.
Jatkuva koulutus ja kehittäminen kuuluvat ajan henkeen. Myös me järjestämme säännöllisesti koko henkilöstölle suunnattuja koulutuksia. Lisäksi suuri osa meistä jukolalaisista on osallistunut esimerkiksi Jollaksessa järjestettyihin koulutuksiin ja valmennuksiin.
Pyrimme huomioimaan ihmisten erilaisia elämäntilanteita suhtautumalla positiivisesti esimerkiksi osa-aikaeläkkeisiin ja vuorotteluvapaisiin. Kartoitamme henkilöstön mielipiteitä erilaisilla kyselyillä. Työntekijöiden mielipiteet ovat meille tärkeitä, ja pyrimme niiden pohjalta kehittämään toimintaamme.
Edistämme henkilöstömme viihtyvyyttä ja hyvinvointia järjestämällä erilaisia aktiviteetteja. Ohjelmassamme on ollut niin ulkoilupäiviä, teatteri- ja konserttimatkoja kuin pikkujoulujakin. Lisäksi käytössämme on salivuoroja liikunnan harrastamiseen. Näiden etuuksien lisäksi tulospalkkaus on osa palkitsemisjärjestelmäämme.
Alalla tarvitaan osaajia. Jos olet kiinnostunut työskentelemään Jukolan osuuskaupassa, voit hakea avoimia työpaikkoja tai jättää avoimen hakemuksen.
Ehkä juuri sinä liityt joukkoomme!

