Asiakastoimikunnat

Alueelliset asiakastoimikunnat koostuvat aktiivisista ja sitoutuneista Jukolan omistajista. Jukolan alueella toimii neljä asiakastoimikuntaa: Nurmeksessa, Juuassa, Valtimolla ja Rautavaaralla. Jokaisessa toimikunnassa on viisi henkilöä. Yhteensä Jukolalla on siis 20 asiakastoimikunnan jäsentä.

Vuoden alussa pidetään asiakastoimikuntien yhteinen suunnittelukokous, jossa käydään läpi tulevan vuoden tapahtumat. Kokoukseen osallistuvat kaikki toimikunnan jäsenet sekä toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö, S-market-päälliköt ja mainonnanhoitaja. Jokaisella toimikunnalla on myös oma yhteyshenkilö Jukolan henkilökunnasta.

Asiakastoimikunnan jäsenet toimivat linkkinä asiakkaiden ja osuuskaupan välillä. Asiakastoimikunnan jäseneltä toivotaan aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta osuuskaupan palvelujen henkilökohtaisessa käytössä sekä palautteen ja muiden viestien välittämisessä.

Toimikunnat ovat mukana markkinatapahtumissa noin kerran kuukaudessa. Tapahtumiamme ovat muun muassa kahvitarjoilut, maistatukset, kesä- ja joulukaupan avajaiset, rakentajanpäivät, kesätapahtumat ja jäsenhankintapäivät.

Market-päällikköt esittävät kuntakohtaiset esitykset asiakastoimikunnan henkilövalinnoista nimeämistoimikunnalle, joka puolestaan tekee ehdotuksen lopulliset päätökset tekevälle hallintoneuvostolle.

 

ASIAKASTOIMIKUNTIEN JÄSENET 2012    
           
NURMES         puh.nro
           
Seija Hakkarainen   Niittykatu 4 D 16 75530 NURMES 050-341 9607
Irma Ikonen     Tuomaanvaarantie 14 75500 NURMES 013-433 032
Tuula Lipponen   Pennasenvaarantie 19 75500 NURMES  
Lahja Mustonen   Kopraslahdentie 2 75500 NURMES 040-752 7160
Eeva Pyykönen   Puiroontie 81 75500 NURMES 0500-188 303
Eila Meriläinen     Lipinlahdentie 2 75500 NURMES 0400-337 011
           
VALTIMO          
           
Aune Hämynen   Pitkäkatu 16 75700 VALTIMO 013-450 104
Pirkko Hakala   Koppelovaarantie 61 75700 VALTIMO 013-458 045
Raija Lipponen   Pitkäkatu 38 B 6 75700 VALTIMO 050-379 2082
Maija Pelkonen   Heinäjoentie 45 75740 PAJUKOSKI 050-560 6091
Lea Sormunen   Ylikyläntie 71 as 1 75840 YLÄ-VALTIMO 013-452 032
           
JUUKA          
           
Sirkka Gröhn   Länsitie 936 83900 JUUKA  
Leena Halonen   Nunnanlahdentie 363 83900 JUUKA 013-470 532
Minnamari Harpela   Sairaalantie 12 A 5 83900 JUUKA  
Tarja Juntunen   Luikonlahdentie 1107 83870 POLVELA 050-540 4709
Ritva Lamberg   Petrovaarantie 169 83900 JUUKA 013-476 180
Pirkko Nykyri   Nunnanlahdentie 1034 83940 NUNNANLAHTI 013-478 004
Tarja Lampinen     Koivulantie 73 83900  JUUKA  
           
RAUTAVAARA        
           
Eila Korhonen   Harjutie 42 73900 RAUTAVAARA 017-780 525
Lilja Korhonen   Lehmikoskentie 123 73850 ALA-LUOSTA  
Mirjam Korhonen   Varpaisjärventie 812 73900 RAUTAVAARA  
Sinikka Korhonen   Moilolantie 22 73900 RAUTAVAARA 050-530 0194
Liisa Tuovinen   Kirkkotie 6 73900 RAUTAVAARA 017-780 151