|
|
Meistä 39 500 s-ryhmäläisestä on
- asiakaspalvelu- ja myyntihenkilöstöä 81 %
- päälliköinä ja vastuuhenkilöinä 13 %
- asiantuntijoina 4 %
- johdossa ja keskijohdossa 2 %
- yli kaksi tuhatta Baltiassa ja Venäjällä.
Asiantuntijatehtävät ovat pääasiassa SOK:lla ja liiketoiminnan esimiestehtävät osuuskaupoissa.
Työntekijöistä vakituisia on 87 % ja määräaikaisia 13 %.
Osaaikatyö on kaupan- ja palvelualalla yleistä ja noin 36 prosenttia S-ryhmän työntekijöistä on kokoaikaisessa työsuhteessa. Vaikka osa-aikatyö sopii työntekijälle hyvin monissa erilaisissa elämäntilanteissa, kuten opiskeluaikana, S-ryhmän tavoitteena on tarjota omalle henkilökunnalle mahdollisimman paljon työtunteja. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni saisi pääasiallisen toimeentulonsa S-ryhmästä. Tähän päästään muun muassa joustavalla työnkierrolla eri toimipaikkojen välillä ja tehokkaalla työvuorosuunnittelulla.
Naisia on 76,1 % ja miehiä 23,9%. Sukupuolijakauma vaihtelee suuresti liiketoiminta-alueittain. Esimerkiksi päälliköistä, ylemmmistä toimihenkilöistä ja asiantuntijoista puolet on miehiä ja puolet naisia. Henkilöstö keskimäärin nuorempaa eteläisessä Suomessa.
Ikäjakauma 31.3.2011
Työntekijöiden keski-ikä on 35 vuotta. Kaikista S-ryhmässä työskentelevistä yli neljännes on alle 25-vuotiaita.
alle 20-vuotiaita 7,7 %
20–24-vuotiaita 21,9 %
25–34-vuotiaita 26,4 %
35–44-vuotiaita 19,5 %
45–54-vuotiaita 14,5%
55–59-vuotiaita 6,1%
60 v. tai yli 3,9%
Työsuhteen kesto 2010
alle 3 vuotta 56 %
4–9 vuotta 20 %
10–15 vuotta 9 %
16–20 vuotta 7 %
21–25 vuotta 3 %
26– vuotta 5 %
Henkilöstö liiketoiminta-alueittain:
Marketkauppa 53 %
Matkailu- ja ravitsemiskauppa 23 %
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 9 %
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa 7 %
Maatalouskauppa 4 %
Auto- ja autotarvikekauppa 4 %

