Hallinto ja johto

Eepeen hallinto- eli toimielimiä ovat edustajisto, tilintarkastajat, hallintoneuvosto ja hallitus sekä toimitusjohtaja. Jokaisella hallintoelimellä on omat tarkat lainsäädäntöön perustuvat tehtävänsä. Nämä tehtävät on lueteltu Eepeen säännöissä.

Edustajisto
Eepeen edustajistoon kuuluu 50 jäsentä. Edustajisto käyttää Eepeessä omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa lain ja sääntöjen määräämissä asioissa. Edustajisto valitaan vaalilla Eepeen jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Vuosi 2009 oli Eepeessä vaalivuosi.

Hallintoneuvosto
Eepeen hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 19 valitsee edustajisto. Muut kaksi ovat Eepeen palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvostoon valitaan sellaisia Eepeen jäseniä, joilla on riittävä hallinnollisten ja liiketaloudellisten asioiden tuntemus. Lisäksi valinnassa tulee ottaa huomioon, että hallintoneuvostossa tulevat Eepeen toimialue ja jäsenistö mahdollisimman tasapuolisesti edustetuiksi.

 

Hallintoneuvoston tehtävät jakautuvat kolmeen aihealueeseen:
- liiketoiminnan valvonta
- Eepeen toiminnan huomattavasta supistamisesta tai laajentamisesta päättäminen ja strategian vahvistaminen sekä
- hallituksen ja toimitusjohtajan valinta

Hallintohenkilöiden valitseminen
Osuuskaupassa hallintohenkilö ei ole vain omistajien etuja valvova päättäjä, vaan myös yrityksensä palveluja käyttävä asiakas. Parhaimmillaan tämä näkyy siinä, että hallintohenkilö on muodollisten kokousten ulkopuolellakin vuorovaikutus- ja yhteistyösuhteessa yrityksen johdon kanssa. Roolin monipuolisuutta kuvaa myös se, että monesti hallintohenkilöt osallistuvat monipuolisesti sidosryhmätyöhön, ovat mukana alueellisissa kehittämishankkeissa ja toimivat suorina linkkeinä asiakasomistajienpalautteen välittämisessä osuuskaupalle.
Hallintohenkilöiden valintoja ohjaavat laki, säännöt, sovitut menettelytavat sekä hallintoneuvoston työjärjestys ja hallituksen ohjesääntö. Hallintoneuvostosta vuosittain erovuorossa on yksi kolmasosa jäsenistä.

Hallitus
Hallitus vastaa Eepeen liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallituksen puheenjohtajana toimii Eepeen toimitusjohtaja ja sen jäsenten enemmistö koostuu asiakasomistajien edustajista.

Hallituksen tärkeimmät tehtävät ovat:
- päättää Eepeen keskeiset strategiat ja tavoitteet
- päättää vuosittain Eepeen taloudelliset kokonaistavoitteet ja tarvittavat kokonaissuunnitelmat
- päättää investoinnit
- johtaa ja valvoa liiketoimintaa

Kaikkien Eepeen toimielinten jäsenten tulee noudattaa lain ja sääntöjen määräyksiä käyttäessään heille uskottua päätösvaltaa.

Tilintarkastus
Tilintarkastajat tarkastavat lakisääteisesti yrityksen tilinpäätöksen, kirjanpidon ja hallinnon. Heidän tulee tarkastusta suorittaessaan noudattaa hyvää tilintarkastustapaa sekä osuuskaupan sääntöjä, joiden mukaan osuuskaupan tilintarkastajiksi valitaan SOK:n nimeämä hyväksytty tilintarkastaja ja yksi tai useampi muu hyväksytty tilintarkastaja. Tilintarkastajan tulee olla luonnollinen henkilö tai hyväksytty tilintarkastusyhteisö. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan tilivuoden 2010 tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana on toiminut kauppatiet.maisteri Matti Hartikainen KHT .Lisäksi edustajiston kokous valitsi 25.11.2009 pitämässään syyskokouksessa nimeämistoimikunnan esityksen mukaisesti tilintarkastajiksi vuodelle 2010 tal.tiet.maisteri Tapani Rotola-Pukkila KHT Kauhajoelta ja kauppatiet.maisteri Pentti Pääjärvi KHT Seinäjoelta sekä varatilintarkastajiksi ekonomi Turo Jaakkola KHT Kauhajoelta ja tilintarkastaja Sirkka-Liisa Karvinen HTM Seinäjoelta.

Edustajiston varsinaisessa syyskokouksessa 18.11.2010 päätettiin valita Eepeen tilivuoden 2011 tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy. Tilintarkastusotava Oy puolestaan on tilintarkastuslain 8 §:n perusteella ilmoittanut, että yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana tulee toimimaan kauppat. maisteri Matti Hartikainen KHT.

Lisäksi nimeämistoimikunnan esityksen mukaisesti valittiin tilintarkastajiksi vuodelle 2011 tal.tiet.maisteri, KHT Tapani Rotola-Pukkila, Kauhajoki ja kauppat. maisteri, KHT Pentti Pääjärvi, Seinäjoki sekä varatilintarkastajiksi ekonomi, KHT Turo Jaakkola, Kauhajoki sekä tilintarkastaja, HTM Sirkka-Liisa Karvinen, Seinäjoki.