Kylmää kyytiä elintarvikkeille
Kylmäketjun heikoin lenkki on kassahihnan ja kotioven välissä.
Katkeamaton kylmäketju on elintärkeä turvallisuustekijä, erityisesti herkästi pilaantuvien elintarvikkeiden, kuten kalan ja kypsentämättömien lihavalmisteiden kohdalla. Vaikka tuote ei väärään säilytyslämpötilaan joutuessaan saman tien olisikaan käyttökelvoton, alkaa sen laatu heiketä ja pilaajabakteerien kasvu pääsee vauhtiin.
– Teollisuudessa lasketaan elintarvikkeille viimeinen käyttöpäivä sillä oletuksella, että niitä säilytetään oikein ja oikeassa lämpötilassa, laatupäällikkö Tiina Luoma S-ryhmän hankintayhtiö Inex Partnersista kertoo.
Tuotteen matkalla varastoinnin kautta myymälään on monta etappia, joista jokaisen on varmistettava se, että tuote siirtyy pisteestä toiseen optimilämpötilassaan.
Inex valvoo lämpötiloja
Lämpötilavalvonnan käytännön toteutus on osa omavalvontaa. Kukin ketjun toimijoista teollisuudesta myymälään vastaa siitä omalta osaltaan.
– Mittausten tekeminen ja dokumentointi on osa jokapäiväistä työtä niin meillä täällä varastoinnin ja logistiikan puolella kuin myymälöissäkin, kuljetuspäällikkö Heikki Sääskilahti Inex Partnersista kertoo.
Kun lihat, kalat ja jalostetut tuoretuotteet saapuvat valmistajilta Inexin terminaaleihin, mitataan niiden lämpötila vastaanottotarkastuksessa. Jos kaikki on kunnossa, siirtyvät tuotteet Inexin + 2 asteisiin terminaaleihin.
Myymälöihin elintarvikkeet matkaavat pääosin yhdistetyissä loppujakelukuormissa. Kuljetuslämpötila on + 6 astetta, sillä yhdistetyssä jakelussa samassa, mahdollisimman täydessä kuormassa kulkevat niin yrtit, talouspaperit kuin pihvitkin. Pakasteiden varastoinnin ja toimitukset myymälöihin hoitaa Inexin tytäryhtiö Finnfrost.
– Kuljetuksilla on kolmen tunnin aikaraja, sen ajan kaikki tuotteet säilyvät hyvin 6 asteen lämpötilassa, Heikki Sääskilahti sanoo.
Kuljetusyrittäjiltä kylmäketjun katkeamattomuusvaade edellyttää ajanmukaista kalustoa ja tarkkaa lämpötilojen dokumentointia. Auton kuormatiloilla tulee olla elintarvikehuoneistolupa. Pidemmissä kuljetuksissa tila on pystyttävä jakamaan väliverholla + 2 asteen ja +6 asteen tiloihin.
Automatiikka auttaa
Koska pääosa jakelukuljetuksista tehdään yöaikaan myymälän olleessa suljettuna, siirtää kuljettaja tuotteet takatiloissa oleviin kaappeihin. Monissa toimipaikoissa on oma + 2 asteinen kaappi nimenomaan herkkiä liha- ja kalatuotteita silmälläpitäen.
Kaupan avautuessa henkilökunta siirtää elintarvikkeet myymälätiloihin, joissa kylmäkalusteiden lämpötilaa seurataan jatkuvasti. Kylmälaitteiden lämpötilavalvonta on nykyään jo monin paikoin automatisoitu ja pienetkin poikkeamat aiheuttavat heti hälytyksen.
Tähän asti kaikki on mennyt hyvin tarkasti ja valvotusti. Mutta nyt kuvioon astuu asiakas, joka poimii jauhelihapaketin hyllystä. Ulkona on + 30 astetta ja auto on kuin sauna. Miten toimia?
– Kylmälaukku muutamalla kylmäkallella varustettuna on hyvä varuste kesän kauppareissulla. Jos kylmälaukku unohtui, pakkaa kaikki viileät tavarat tiiviisti vierekkäin ja yritä ehtiä jääkaapille alle puolessa tunnissa, Tiina Luoma neuvoo.
Lue lisää: Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon (www.evira.fi -sivustolle)